Joulu on kohta ja mä vihaan sitä. En halua joulua, en uutta vuotta, en mitään juhlaa. Ne on vaan joka vuotisia pakkojuhlia, pakkolahjojen antamista, pakkotekemistä... No oikeastaan eniten vihaan sitä pakkosyömistä. Pelkään lomaa aivan älyttömästi! Koulussa on helppo jättää syömättä, ja joudun syömään vaan iltasin kotona, mutta lomalla asiat on toisin.. Mua vahditaan kaiken aikaa, en voi jättää syömättä. Lihon, lihon, lihon. En kestä sitä ruokaa mun sisällä, tekis mieli repiä maha irti, kaikki se rasvaihra ällötys. Toivoisin, et joulu olis jo ohi.
Toivoisin, et koulu jatkuis ja pääsisin takas omiin rutiineihin, pääsisin paastoomaan ja lenkeille. Pääsisin elää mun omaa pientä anoreksiaelämää, omaa salaista maailmaa, tuttua sellaista joka johtaa kaikkeen muuhun ku hyvään. Silti mä haluan jatkaa tätä, en haluu päästää tästä kaikesta irti.
Täl viikol olin ravitsemusterapeutilla taas kerran. Se vaikutti tosi pettyneeltä ja turhautuneelta muhun, ku se huomas etten oo parantanu syömisii yhtään. Ne on vaan vähentyny entisestään. Se kysy multa, et onko mulla mitää toivoo, et asiat muuttuis parempaan, et haluanko edes parantua. Se kysy myös, et onks tää kroonistunu niin, etten enää jaksa ees taistella tätä vastaan, ettei oo edes voimia muuttaa mun syömisiä. Tosiasia on se, etten halua luopua mun syömishäiriöstä, mua pelottaa se ihan älyttömästi. En haluu, et asiat olis paremmin, koska tuntuu, etten oo ansainnu sellasta. En jaksa taistella tätä syömishäiriömörköö vastaan. Annan sen tehä mulle mitä ikinä se haluaa ja mä tottelen sitä täysin. En jaksa sanoo vastaan, en halua, enkä edes tiiä miten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti