Tää vuos (2011) on menny ihan sairaan nopeesti, mut tosi tosi rankasti. Oon ollu osastolla kolme kertaa tän vuoden aikana ja yrittäny neljä kertaa itsemurhaa. Valitettavasti siinä onnistumatta. Tuntuu vaan, ettei elämäl oo enää mulle mitään annettavaa. Ei tässä oo mitään järkeä koko elämässä. Sain myös tän vuoden alussa uudet diagnoosit, syömishäiriön lisäks mulla on vaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Ja nyt epäillään kans epävakaata persoonallisuushäiriötä. Hyvin mulla menee. Asiat vaa pahenee koko ajan.
Masennuksest huolimatta syömishäiriö keikkuu edelleen mukana. Osastojaksojen aikana oon lihonu ihan valtavasti. Musta on tullu oikeesti läski, ja se ahdistaa täl hetkel ihan kamalasti. Sen takii oon ollu valmis tappaa itteni. Niin kamalalta se tuntuu, olla näin ison kokonen.
Mun yksilöterapia loppu täs syksyn aikana, mut perheterapia tuli tilalle. Käyn myös välillä yksin perheterapeutil ja se on tuntunu ihan hyvältä ratkasulta. Hyvä päästä purkaa yksin asioita sille, ku sillon ku ollaan koko perhe terapeutil, en saa sanotuks paljookaa. Mun on ollu aina vaikee puhuu vaikeist asioista mun perheen kuullen.
Mä oon vihdoin päättäny oikeesti alkaa tehä jotain mun valtavalle painolle. Oon päättäny alkaa liikkuu enemmän ja syömään taas vähemmän. Mun on pakko laihtuu ens kesään mennes! En kestä olla tän kokonen.
Oon päättäny mun ''kunto-ohjelman'': 4-5 kertaa viikos 45min lenkki + joka päivä 30min kuntopiiriä. Tolla on pakko laihtua ku viel vähennän mun syömisiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti