sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tietoja minusta..

Hieman tietoja itsestäni ja sairaudestani:
Olen kamppaillut syömishäiriöni kanssa reilu 4 vuotta. Nyt olen 17-vuotias eikä tälle kaikelle näy vieläkään loppua. Sairastan sekalaista syömishäiriötä, jossa on sekä anorektisia että bulimisia piirteitä. Vaikka tällä hetkellä sairauteni lähenee enemmän anoreksiaa.

Reilun vuoden olen käynyt terapiassa. Aluksi siitä tuntui olevan hyötyä, mutta viimeiset 3kk on lähtenyt menemään takapakkia ja kovaa vauhtia. En edes tiedä haluanko parantua vai en. Tällä hetkellä en, sillä painotavoitteet ja yritys laihtua olemattomiin, ovat sen verran kovat, että paraneminen on hyvin kaukana. Toivoisin olevani keijukainen, niin laiha, että kun ihmiset katsovat minua, ei heillä olisi epäillystäkään siitä kuinka laiha olen.

Syömishäiriöni lisäksi olen erittäin masentunut, viiltelen itseäni ja aina välillä itsemurhan ajatteleminen hiipii mieleen.
En edes tajua kuinka sairas ihminen voi oikein olla. Enhän minä voi olla sairas?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti